Arctic Suomi verkkosivut

Suomen Kansan Maine Kansainvälisesti Voitti Viidellä Rintamalla 2024

Suomen kansan maine voitti kansainvälisesti viidellä rintamalla

  1. Diplomaattisesti
  2. Eettisesti
  3. Moraalisesti
  4. Militaarisesti
  5. Raamatullisesti

Suomen Presidentti Vaalin loppusuoralla, Kokoomus ja Vihreitten edustajat, Alexander Stubb ja Pekka Haavisto olivat saaneet äänestäjiä jokaiselta tuulensuunnalta suomea. On selvää miksi Kokoomuksen edustaja Alexander Stubb, sai niin paljon suosiota ja ääniä koko Suomen kansalta, mutta jää kyseenalaiseksi miksi NATO vastustajat, Yhdysvaltojen viholliset, Marxilaiset ja Kommunisti filosofiaa kannattava porukka, ja Vihreitten Homo paria kannustettiin niin intohimolla Suomen kultarantaan, Presidentin linnaan viideksi vuodeksi? Siinä olisi ollut riivaaja hengillä kerskaamista Saatanan voitosta Suomen valtiossa pitkäksi aikaa.

Ainoa looginen selitys sille on että äänestäjät äänestivät protesti mielessä, se toi äärilaidan ajattelijat yhteen, heissä oli entisiä NATO vastustajia, Yhdysvaltojen vihollisia, Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien vihollisia ja Kristittyjen vihollisia, tarkoita sitä että he eivät siedä Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien Maailmakuvaa, missä Elämän Luoja (YHWH) on olemassa, ulkopuolella aikaa ja tilaa.

Elämän Luoja on antanut ihmiskunnalle elämän ohjeet ja moraali raamit minkä sisällä ihmisen pitää pysyä ja elää. Ohjeet on annettu ihmiskunnalle noin 3470 vuotta sitten, Siinai vuorella.    

Suomen kansan kunnia ja ylpeys yli 500 vuoden ajan on ollut kunnioittaa Elämän Luojaa, Pelätä Elämän Luojaa enemmän kuin uhkarohkeasti antautua synnin houkutuksille ja vihdotuksille.

Ihmisen hengellisen aivojen toiminta muuttuu hyvin nopeasti, jos ihminen antautuu lihan himoille ja tekee lihan himoista epäjumalan mitä alkaa sitten palvelemaan kaikesta sielusta, voimalla ja hengellä.

Ihmisen Elävän Sielun Mielentoiminnat

Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat ovat

  1. Äly,
  2. Tajunta,
  3. Mielikuvitus,
  4. Tahto,
  5. Muisti,
  6. Tunteet.

Ihmisellä on kyky valita oman polun vapaan tahdon kautta, Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien viisauden Hengen avulla.

Ihmiset kehittyvät ja kasvavat perheissä, siellä ohjaa vanhempien uhraava rakkaus, viisauden henki ja taito. Ihmiset ketkä hylkäävät vanhempien moraali ohjeet, usein sitten nojaavat omalle ymmärrykselle ja menevät sen tien kautta harhaa. Ihmisen oma tahto on ollut monelle ihmiselle synkkä umpikuja.  

 Sekulaarit humanistit usein ovat hylänneet Elämän Luojan viisauden, ja luottavat oman tahdon ymmärrykselle. He sanovat vanha viisaus on vanhaa, ja että nykypäivänä tarvitsemme uutta tietoa ja uutta viisautta.

Sekulaari humanistit tuovat uusia sanoja millä syrjittää Elämän Luojan antamat ohjeet ja viisaus.

Yksi heidän uusista sanoistansa on Homofobia.

Homofobia Sana Kiertää Synti Sanan Määritystä

Sekulaarit humanistit puolustavat homoseksuaalisuutta.

 Ihmiset ketkä kunnioittavat ja puolustavat Elämän Luojan antamia ohjeita, kuten 3 Mooseksen kirja.

3 Mooseksen Kirja 18:19-30.

  • “Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas. Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi. Älä uhraa lastasi Molokille, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen.
  • Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi.
  • Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.
  • Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa.
  • Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista.
  • Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa.
  • Jokainen, joka tekee yhdenkään näistä kauhistuttavista teoista, on poistettava kansansa keskuudesta. Pitäkää minun säädökseni älkääkä ryhtykö noudattamaan mitään niistä iljettävistä tavoista, joita on noudatettu ennen teitä, ettette saastuttaisi niillä itseänne. Minä olen YHWH, teidän Elohim.”

3 Mooseksen Kirja 20:11-15.

“Jos mies häpäisee oman isänsä makaamalla hänen vaimonsa kanssa, molemmat syylliset on surmattava; he ovat itse ansainneet kuolemansa. Jos mies makaa miniänsä kanssa, heidät on molemmat surmattava.

He ovat tehneet luonnottoman teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa. Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.

Jos joku ottaa vaimokseen naisen ja hänen äitinsä tai naisen ja hänen tyttärensä, se on törkeä teko, jonka vuoksi sekä mies että molemmat naiset on poltettava. Sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne. Jos mies sekaantuu eläimeen, hänet on surmattava, ja myös eläin on surmattava.

Jos nainen parittelee eläimen kanssa, surmattakoon sekä nainen että eläin. Molemmat on surmattava, sillä kumpikin on ansainnut kuolemansa.”

Edelliset Kirjoitukset oli kirjoitettu ylös noin 3470 vuotta sitten.

Kun Luvattu Messias oli syntynyt ja aloittanut työn, ja valinnut 12 apostolia Evankeliumia varten, yksi niistä Apostoleista oli Fariseus nimellä Shaul.

Saul kirjoitti vuonna 60, Saulin kirjoitus liittyi siihen mikä on synti ja miten ihminen saa selvän pesäeron hengellisen elämän ja syntisen elämän välille.

Sauli kirjoituksissa ei olut mitään epäselvyyksiä siitä onko syntiä olemassa. Sauli kirjoitti älykkäästi, järkevästi, hän teki selvän pesäeron puhtaan ja epäpuhtaan välillä. Samoin myös erotta viisauden tyhmyydestä, ja pihan mielen hengellisestä mielestä.  

Suomen Kansa Pitäisi Ajatella Suomen Kansan Älyä ja Viisautta Kansainvälisesti

 

Shaulin Kirje Rooma Kaupunkiin.

1:22–31.

“He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä. 32Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.”

Suomi Voitti Viidellä Rintamalla.

Suomi voitti Presidentti Äänestyksessä viidellä rintamalla nipin napin.

  1. Diplomaattisesti
  2. Eettisesti
  3. Moraalisesti
  4. Militaarisesti
  5. Raamatullisesti

Kokoomus Puolueen Presidentti ehdokas Alexander Stubb on hyvä Presidentti Suomelle ja kansalle.

  • Suomen puolustus
  • Kansainvälinen diplomatia
  • Hyvä esimerkki rooli Suomen nuorille liikunta ja terveys
  • Moni kielinen
  • Kannustaa Suomi NATO kehitystä, toimintaa ja yhteyttä